Stadiosaa.fi

Oppisopimus kiinnosti Helsingin Ohjaamossa

Oppisopimusviikon tapahtuma houkutteli paikalle noin 150 kiinnostunutta.

Alle 30-vuotiaille suunnattu Työpaikkoja oppisopimuksella -rekrytointitilaisuus järjestettiin Helsingin Ohjaamossa torstaina 12.10.2017. Tapahtuma oli osa ensimmäistä valtakunnallista oppisopimusviikkoa. Viikon aikana oppisopimuskoulutusta tuotiin esille niin sosiaalisessa mediassa, televisiossa kuin useiden tapahtumien kautta, joita oli suunnattu eri kohderyhmille työnantajista nuoriin ja opinto-ohjaajiin.

Torstain tilaisuudessa työantajia paikalla oli mm. Sante Fé, joka haki oppisopimuksella 3-4 tarjoilijaa ja 3-4 kokkia eri ravintoloihinsa. Tämän lisäksi Dastia Siivous Oy haki siivoojaa, peruspesijää, palveluesimiestä ja palveluohjaaja, Gravox Oy vakituista huoltoteknikkoa ja Jatopal Oy myyntineuvottelijoita. Toimitori Oy etsi puolestaan ravintolan-alan oppisopimusopiskelijaa ja tarjosi muita työpaikkoja.

Ohjaamossa alkoi kuhina jo reilusti ennen tilaisuuden alkua, kun ensimmäiset kiinnostuneet saapuivat paikan päälle tutustumaan tarjontaan. Jossain vaiheessa väenpaljous aiheutti jopa sen, että omaa vuoroa työantajien puheille joutui odottamaan hiukan kauemmankin aikaa.

Helsingin kaupungin Työelämä- ja oppisopimuspalvelut tarjosi tilaisuudessa lyhyitä oppisopimusinfoja halukkaille. Infoille olikin ilmoittaunut etukäteen useita oppilasryhmiä mm. VALMAsta eli ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavasta koulutuksesta.

Tapahtuman organisoi Helsingin kaupungin Työelämä- ja oppisopimuspalveluiden OpsoDiili Etelä -hanke yhteistyössä Helsingin Ohjaamon kanssa.

Alkoiko oppisopimus kiinnostamaan? Lue lisää tästä.

KUVA: Mandi Säilä

Anna

Anna

Kirjoittaja toimii projektisihteerinä Stadin aikuisopiston Työelämä- ja oppisopimuspalveluissa keskittyen hankehallintoon ja viestintään.