Stadiosaa.fi

Työ ja perhe veivät mennessään – Paluu koulunpenkille tapahtuu työn ohessa

Leena Davis, 31, työskentelee palveluassistenttina Antell-ravintoloilla. Työkokemusta hänelle on vuosien varrella kertynyt monipuolisesti, mutta tutkinto on jäänyt hankkimatta. Stadin aikuisopistossa opintonsa pian aloittava Leena suhtautuu työn ohessa suoritettaviin opiskeluihin odottavasti sekä pienellä jännityksellä.

Aina mukana kulkevat työ- ja opiskeluvälineet.

Sukellus ravintolamaailmaan

”Ravintolaurani voi katsoa alkaneeksi Rautatientorin Heseltä”, Leena pohtii. Matka pikaruokaravintolasta yhden Suomen suurimman henkilöstöravintolan palveluassistentiksi on edennyt ajoittain suurin harppauksin ja nopein päätöksin.
Leena vaihtoi lukio-opinnot parin vuoden jälkeen lähihoitajaopintoihin. Iltaisin hän teki vuoroja Hesburgerilla kunnes sai tietää odottavansa esikoistaan, jolloin koulu jäi taka-alalle. ”Päätin sillä erää keskeyttää opiskelun ja tein loppuajasta töitä niin paljon kuin ehdin,” hän kertoo.

Helsingistä Järvenpäähän muutettuaan Leena sai töitä ravintolamaailmasta ja eteni pian vuoropäälliköksi. Hän kävi useita työnantajansa tarjoamia koulutuksia, muun muassa Omnian tarjoilijan ammattitutkinnon ja työskenteli ravintolapäällikön sijaisena loma-aikoina: ”Etenin parin viikon jälkeen vuoropäälliköksi, koska työpaikalla nähtiin, että potentiaalia kyllä löytyy.”

Leena Davies Vääksy -kahvilassa.

Takaisin koulunpenkille

Leenan ajatuksissa on ajoittain kytenyt tutkintoon tähtäävä opiskelu. Suurin kysymys on ollut mitä se voisi lopulta olla: lukio iltaopiskeluna vai jokin täysin nykyisestä työtehtävästä poikkeava koulutus? Ravintola-ala on kuitenkin pysynyt tiiviisti mukana Leenan työtehtävissä. Työskennellessään Staffpointilla palvelukoordinaattorina oli ravintola-alan kokemuksesta hyötyä, vaikka työnkuva toi myös uutta opittavaa.

Tällä hetkellä Leena toimii henkilöstöravintolan palveluassistenttina, vastaten asiakaspalvelusta ja työntekijöiden hyvinvoinnista isossa yli 50 työntekijän työyhteisössä. Työhön kuuluu asiakaspalvelusähköpostin ja -puhelimen päivystys sekä asiakkaiden neuvonta tilauksiin ja tilausjärjestelmään liittyvissä asioissa. Tämän lisäksi hän tuuraa ja avustaa tarvittaessa myös palvelukoordinaattoria. Lisäksi Leena on mukana edustuksen iltatilaisuuksissa ja tarvittaessa tuuraa ja tukee hovimestareitamme heidän päivittäisissä töissään. Hänen työnkuvansa on hyvin monipuolinen ja itsenäinen.

Antell-ravintola tekee yhteistyötä Stadin ammattiopiston kanssa kannustaakseen henkilökuntaansa kouluttautumaan lisää työn ohessa. Kun tällainen mahdollisuus opiskeluihin ilmaantui, Leena päätti tarttua siihen.

”Aikaisemmin olisi ollut iso kysymys jättää päivätyö ja sen hetkinen taloustilanne opiskeluiden takia. Näiden opiskelujärjestelyiden sekä puolison tuen avulla on mahdollista vihdoinkin keskittyä opiskeluun, ” Leena iloitsee.

Leenan tavoitteena on suorittaa vuoden loppuun mennessä Matkailu- ja ravintola-alan esimiehen erikoisammattitutkinto (Mara EAT). Tiedossa on kaksi koulutusiltaa kuukaudessa, noin neljä tuntia kerrallaan.

”Jännittää suoraan sanoen palata kouluun, joten katsotaan mitä tästä tulee”.

Kirjoittaja ja kuvat: Jutta Kokkonen

Tervetuloa mukaan, Leena! On ilo päästä seuraamaan opintojesi etenemistä.

Stadiosaa.fi

Stadiosaa.fi

Stadiosaa.fi toivottaa vieraskynät tervetulleiksi!