Stadiosaa.fi

Holkkitien kaveruksia yhdistää huumori ja kuorma-autot

Ystävät vahvistavat opiskeluajan merkitystä. Yhdessä kehitytään ammattiin, suunnitellaan näyttöjä ja jaetaan kokemuksia. Samalla opetellaan elämäntaitoja: moni aikuistuu, muuttaa omaan asuntoon, saa ensimmäisen työpaikan ja rakastuu opiskeluvuosina. Stadin AO:n logistiikan alalla opiskelijat kannustavat toisiaan ja saavat voimaa huumorista.

Perjantai-iltapäivänä Stadin AO:n Holkkitien toimipaikan aulaan on kertynyt opiskelijoita. Kaikkia naurattaa, ja kenelläkään ei ole kiire viikonlopun viettoon. Mukavat sohvat tarjoavat mahdollisuuden rentoihin istuma-asentoihin, jopa makoiluun. Opiskelijoiden käytössä on myös biljardi- ja pingispöydät. – Voisitko keittää meille kahvia, nuoret huikkaavat pilke silmäkulmassa opettaja Sami Yli-Hakulalle, joka kävelee hymyillen ohi.

Janika Halttunen, 21, ja Sanna Andersin, 25, ovat logistiikan perustutkinto-opiskelijoita. Molempien osaamisalana on kuljetuspalvelut, eli heistä tulee autonkuljettajia. Logistiikan opiskelijoista vain pieni osa on naisia, mutta Halttusen ja Andersinin mielestä on luontevaa olla miehisellä alalla. Kummankin naisen suvussa on kuljetusalan ammattilaisia, joten heillä on ollut jo koulutukseen hakeutuessaan realistinen mielikuva työstä.

– Isäni, vaarini ja setäni ovat rekkakuskeja. Isän ensireaktio oli järkytys, kun hän kuuli että aloitan logistiikan opinnot. Nykyään isä tukee ja auttaa minua, Janika Halttunen kertoo.

Janika Halttunen ja Sanna Andersin aloittivat logistiikan opinnot eri aikaan ja tutustuivat koulun harjoituskentällä, jossa opetellaan ajamaan kuorma-autolla.

Huumori yhdistää ja antaa energiaa

Janika Halttuselle ja Sanna Andersinille on logistiikan opiskelijayhteisö todella tärkeä.

Täältä koulusta löytyy aina seuraa. Jos menen kahville, tulee joku mukaan. Meillä on iso porukka, johon kaikki ovat tervetulleita. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, kuvaa Sanna Andersin tyytyväisenä.

Halttunen ja Andersin ovat aloittaneet opinnot eri aikaan ja muistavat hyvin, miten he tutustuivat.

– Meillä oli takakentällä kuorma-auton peruutusharjoituksia, kun oltiin ensimmäistä kertaa samassa ryhmässä. Isolla kuorma-autolla piti peruuttaa ympyrää tai ajaa 90 asteen kulma, Halttunen kertaa.

– Tiesin sinut etukäteen, sillä kaverini aloitti opinnot yhtä aikaa kanssasi, Andersin jatkaa.

– Olemme puheliaita ja kovia tekemään työtä. Huumorintaju yhdisti meidät heti. Siitä asti on juttu lentänyt, vaikka muut eivät aina ymmärrä, Halttunen täydentää.

Molemmat naiset purskahtavat samantien raikuvaan nauruun, joka tarttuu muihin aulassa olijoihin.

– Huumori auttaa jaksamaan opinnoissa, tietävät Janika Halttunen ja Sanna Andersin.

Kannustava ilmapiiri vetää puoleensa

Janika Halttunen ja Sanna Andersin kertovat, että juuri opiskelukavereiden vuoksi on aina kiva tulla kouluun. Ajokortin saaminen on logistiikan opiskelijoiden keskuudessa odotettu ja juhlittu tapahtuma.

– Aina kun jollain on inssi tulossa, luokassa kannustetaan ja tsempataan. Kun itse sain ajokortin, tuntui upealta jakaa fiilis opiskelukavereiden kanssa, Halttunen kiittää.

– Tärkeää on myös se, että epäonnistumisen ja väsymisen hetkellä kaverit tukevat. Muiden mielipiteitä kuunnellaan, sillä opiskelijat kunnioittavat ja arvostavat toisiaan. Tämä on ensimmäinen koulu, jossa viihdyn. Opettajat ovat huumorintajuisia mutta oikealla tavalla tiukkoja. Täällä on ihan parhaat opettajat, Andersin paljastaa.

Koulussa Halttusen ja Andersinin yhteinen lempipuheenaihe on kuorma-autolla ajaminen. Vapaa-ajalla heillä on omat ystäväpiirit, joissa on muiden alojen opiskelijoita tai työntekijöitä. Molemmat tietävät, että tutkinnon suorittaminen on helpompaa ja motivoivampaa kaverin kanssa. Huumori antaa voimaa tehdä tehtäviä, ja toinen alan opiskelija osaa kannustaa paremmin kuin kukaan muu.

Koulun harjoituskentällä kuorma-auto tulee tutuksi ja kuvittelee osaavansa ajaa. Vasta kun on ensimmäisen kerran oikeasti liikenteessä isolla autolla, ymmärtää kuinka korkealla on. Tunne on sanoinkuvaamaton. Vain toinen alan opiskelija voi jakaa kokemuksen.

Naiskuskia pidetään aputyttönä

Miesvaltaisella logistiikka-alalla sekä Halttunen että Andersin ovat törmänneet ennakkoluuloihin. Nuoret naiset eivät ota asiaa vakavasti, sillä heille ammatti-identiteetti on niin vahva ja itsestäänselvä, ettei sitä horjuta muiden mielipiteet. Molemmat ajattelevat, että kunnioitus saavutetaan työskentelemällä hyvin. Yhdessä kaverukset nauravat huvittaville tilanteille, joita heille on opiskeluaikana sattunut.

– Kouluun on aina kiva tulla, kun täällä tapaa kavereita. Tämä on ensimmäinen koulu, jossa viihdyn, kertoo Sanna Andersin (vas.).

Herranjumala, miten voi olla noin pieni tyttö ja noin iso auto, ihmetteli eräs vanhempi mies, kun näki minun kiipeävän kuorma-auton rattiin. Tällaiset kummastelut kuittaan ammattitaitoisella työskentelyllä: näytän tekemällä, miten hyvin osaan ajaa isoa autoa. Moni on ollut vaikuttunut huomatessaan, kuinka hyvä työntekijä olen, Janika Halttunen korostaa.

– Kerran peruutin kuorma-auton lastauslaiturille ja aloin purkaa rullakoita kyydistä. Apukuskin paikalla ollut mieshenkilö nousi ulos autosta. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kuulin jonkun toteavan miehelle, että onpas sinulla näppärä aputyttö, Halttunen jatkaa.

Janika Halttunen ja Sanna Andersin korostavat, etteivät näe itseään naiskuskeina. He ovat naispuolisia logistiikan opiskelijoita ja ystäviä keskenään, mutta eivät mieti naisnäkökulmaa arjessaan. Opiskelijaporukassa miehet ja naiset ovat yhdessä ilman sukupuolen korostusta. Stadin AO:ssa on logistiikan alalla naisia myös opettajina.

– Otetaan vielä yksi matsi ennen kotiin lähtöä, Andersin houkuttelee Halttusen pelaamaan biljardia.

Viikonloppu on alkamassa ja kaverukset aikovat viestitellä toisilleen lähipäivinä. Ensi viikolla on taas kiva tulla kouluun ja jatkaa keskustelua siitä, mihin nyt jäätiin – ja yhteistä naurua myös.

Teksti ja kuvat: Hannele Häyhä

Kiinnostuitko? Hae opiskelemaan logistiikan perustutkintoa:
Stadin AO:n hakutoimisto, hakutoimisto@edu.hel.fi, 09 310 89318


Hannele

Hannele

Kirjoittaja työskentelee asiakkuusvastaavana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Hän inspiroituu arjen tuhkimotarinoista, joita kohtaa päivittäisessä työssään: koulutus tarjoaa upeita mahdollisuuksia sekä työnantajalle että opiskelijalle.

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi