Stadiosaa.fi

Modistiopiskelija Jonna Örnberg lumoaa päähineillään

Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon osaamisalana on modisti, jossa erikoistutaan asusteiden, kuten päähineiden, rusettien ja laukkujen, valmistukseen. Stadin ammatti- ja aikuisopiston modistiopiskelija Jonna Örnbergille asusteiden suunnittelu on intohimo, ja hän kietoo tuotteisiinsa eri aikakausien kulttuurihistoriallisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Jonna Örnbergin upea huopapäähine palkittiin kansainvälisessä kilpailussa tänä keväänä.

Stadin AO:n modistiopettaja Anu Kaukola kertoi opiskelijoilleen kansainvälisestä Feltmakers Design Award -kilpailusta tammikuussa 2019. Jonna Örnberg, 35, tiesi heti, että hän haluaa osallistua kilpailuun ja käynnisti luovan suunnittelun prosessin. Lopullinen teos on tummanvihreästä kaninkarvaisesta huovasta muotoiltu päähine, jossa on näyttävä valkoinen nahkaruusuke.

Stadin AO:n modistiopiskelija Jonna Örnberg ja palkittu huopapäähine, joka yhdistää lumisen havumetsän Suomen taidehistorian aarteisiin.

− Olen kiinnostunut historiasta, joten sain inspiraation 1940-luvun huopaturbaanista. Kilpailutyöni lähtökohtana oli luminen havumetsä, jonka väri- ja muotokieleen löysin vaikutteet Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan talvisista maalauksista. Valkoisen ruusukkeen kimmokkeena on Helene Schjerfbeckin teos. Ensin tein ruusukkeen vanhoista nahkahousuista, mutta kaipaamani herkkyys ei toteutunut. Vasta ohuemman nahan myötä ruusuke heräsi eloon, Jonna Örnberg kuvaa päähineen valmistusta.

− Brittiläisessä perinteessä hatut ovat usein runsaita ja monimutkaisia. Uskon, että Jonnan kilpailutyössä viehätti skandinaavinen yksinkertaisuus sekä omaperäinen ja taidokas kädenjälki. Vahva kytkös suomalaiseen metsään ja kulttuuriperinteeseen on vaikuttava yhdistelmä. Jonna on tehnyt valtavasti työtä kilpailupäähineen eteen, ja olen todella iloinen hänen menestyksestään, modistiopettaja Anu Kaukola kertoo tyytyväisenä.

Jonna Örnberg palkittiin huopapäähinekilpailun kaupallisen tuotteen kategoriassa. Örnberg on onnellinen sijoituksestaan, mutta nauraa, että hän tavoitteli palkintoa taiteellisen tuotteen kategoriassa.

Monipuoliset modistit ratkovat haasteita luovuudella

Jonna Örnberg on vasta ensimmäisen vuoden opiskelija, mutta hän on osallistunut jo moniin erilaisiin projekteihin: Giuditta-operetin pukujen koristeompelu, Espoon piispan hiipan nauhojen valmistus, Itämeri-muotinäytös ja Helsinki Drag Battle -tapahtuman Sheila-juontajan näyttävän fantasia-asun toteutus.

Opettaja Anu Kaukola antaa tunnustusta Jonna Örnbergille siitä, että hän tarttuu innokkaasti haastaviinkin projekteihin ja näkee oman ammattitaidon kehittymismahdollisuuksien tärkeyden. Etenkin Helsinki Drag Battlen asu venytti tulevan modistin mielikuvitusta, kun yhdessä opiskelijakaverin kanssa löydettiin muun muassa rottinki fantasiapuvun materiaaliksi.

− Meille modisteille rautakaupat ovat täynnä aarteita, joita hyödynnämme tuotteissamme. Kun myyjä tulee kysymään, miten voi auttaa, jää hän yleensä ihmettelemään tarpeitamme, Anu Kaukola nauraa.

Anu Kaukola asui nuorena Hollannissa, jossa ihmiset käyttivät enemmän päähineitä ja jossa hän käveli säännöllisesti hattukaupan ohi. Tästä syntyi kipinä hakeutua opiskelemaan modistiksi, ja Kaukola onkin oman oppilaitoksen kasvatti. Anu Kaukola opiskeli Roihuvuoressa Prinsessantiellä, kun nykyään tekstiili- ja muotialan opetus on Meritalossa Merihaassa, jossa kuudennen kerroksen isot ikkunat tulvivat valoa ja urbaania, inspiroivaa kaupunkimaisemaa.

− Anu on kannustava, joustava ja helposti lähestyttävä opettaja, ja hän ansaitsee ison kiitoksen siitä, että osallistuin päähinekilpailuun. Ihanan Anun ansiosta opiskelijaryhmässämme on tekemisen meininki päällä, on kiva tulla kouluun, kun tietää että kaikki ovat täällä aina täpinöissään uusista jutuista, Jonna Örnberg iloitsee.  

Jonna on itsenäinen tekijä ja vastaa täysin omasta luovasta suunnittelustaan. Pedagoginen ajatukseni on, että jokainen opiskelija on yksilö: täältä ei valmistu ”samanlaisia” modisteja. Opettajana korostan sitä, että tuotteen valmistusprosessin kaikkia ongelmia ei voi ratkaista etukäteen vaan kysymykset selvitetään sitä mukaa kun niitä tulee vastaan, Anu Kaukola kertoo.

Modisteille on ollut ilo havaita, että viimeisen kymmenen vuoden aikana päähineiden suosio on lisääntynyt ja katukuvassa näkee yhä erilaisempia päähinetyylejä. Anu Kaukola on pannut merkille etenkin huopahattujen vahvan paluun ja sen, että myös naiset ovat alkaneet käyttää ns. miesten hattuja. Kaukolan oma modistiopettaja ei olisi ikipäivänä hyväksynyt nykytrendiä, jossa hattua pidetään takaraivolla.

Jonna Örnbergin rusettipanta sisältyy hänen Modisti Blaze NY-yrityksen Perhosvaikutus-tuotesarjaan. Vieressä on opettaja Anu Kaukola, jolle Örnberg antaa ison kiitoksen kannustuksesta ja joustavuudesta. Taustalla näkyy hyllyllinen tukkeja, joita käytetään päähineiden valmistamisessa.

Modisti Blaze NY kiteyttää elämänhistorian

Jonna Örnberg opiskeli alun perin parturi-kampaajaksi ja työskenteli kampaamossa reilun vuoden ajan, kunnes ammattitauti pakotti vaihtamaan alaa. Seuraavat kymmenen vuotta Örnberg toimi monipuolisissa työtehtävissä Alkossa: myymälätyön ohella hän oli visualisti sekä työvaatetiimissä kehittämässä työvaatemallistoa. Örnberg suoritti samalla työn ohessa oppisopimuksella myynnin ammattitutkinnon.

Lapsen syntymän jälkeen Jonna Örnberg alkoi tehdä käsitöitä enemmän kuin aiemmin. Harrastuksen myötä Örnberg huomasi, että hänellä on hyvät kädentaidot ja että hän haluaa kehittää osaamistaan. Lopulta kävi niin, että hoitovapaa vaihtui opintovapaaksi: Jonna Örnberg valitsi Stadin AO:n modistiopinnot, joihin hän yhdistää mittatilausompelijan osaamisalan. Tänä keväänä Jonna Örnberg on käynnistänyt opinnoissa lisäksi oman NY-yrityksen Modisti Blaze, jonka tuotevalikoimassa on kestävän kehityksen mukaisia asusteita.  

Uskon, että asusteiden suosio lisääntyy, kun kuluttajat löytävät laadukkaat vaatteet. Asusteilla saa vaihtelua ajattomiin, yksinkertaisiin asukokonaisuuksin, jotka kestävät vuosien ajan.

Modisti Blaze NY-yrityksen Perhosvaikutus-tuotesarjan omakohtainen tarina pysäyttää ja sykähdyttää. Kaaosteoriassa perhosvaikutus kuvaa sitä, miten perhosen siiven liike voi aikaansaada myrskyn toisella puolen maapalloa. Jonna Örnbergin perhosvaikutus syntyy marraskuisena lapsiperheen kiireaamuna, itkun ja pukemisrallin ja viime hetken juoksuspurtin keskellä. Betoninharmaassa Merihaassa Örnbergin huomion vie kaunis neitoperhonen, jonka hän siirtää portailta turvaan kukkapenkkiin. Aika pysähtyy.

− Tapahtuma sai minut pohtimaan sitä, miten paljon meiltä jää asioita huomaamatta tässä hektisessä elämänrytmissä. Miten kiire ja tehokkuus ohjaa meidän elämäämme, samalla tuhoten kaiken kauniin ympärillämme. Pienellä teolla voi olla suuri vaikutus, Örnberg kirjoittaa Modisti Blaze NY-yrityksen Facebook-sivulla.

Jonna Örnberg kokee, että modistiopinnot ja ennen kaikkea Modisti Blaze kiteyttävät kaiken hänen osaamisensa.

− Parturi-kampaajana tunnen hyvin kasvojen ja pään muodot, mistä on hyötyä päähineiden suunnittelussa. Osaan suositella asiakkaalle asustetta, joka korostaa hänen kasvojensa parhaita puolia. Asiakaspalvelu ja myyntityö ovat tärkeässä osassa sekä modistin että NY-yrittäjän arjessa, joten olen iloinen, että minulla on niistä vankka osaaminen.

Modisti Blaze on alter egoni. Opiskelun myötä olen tullut rohkeammaksi, pitää uskaltaa tehdä ja kokeilla. Nyt koen olevani oma itseni, kun saan toteuttaa luovuuttani, Jonna Örnberg hymyilee.

Jonna Örnbergin määrätietoisuutta ja intohimoa alaa kohtaan kuvaa, että hän on sopinut jo nyt työelämässä oppimisen jakson keväälle 2020 Kansallisoopperan puvustamoon, joka on hänen unelmiensa työpaikka. Myös Anu Kaukola tuntee puvustamon, sillä hän on ollut siellä kaksi kuukautta opettajan työelämään tutustumisen jaksolla.

Huopapäähineen valmistamiseen sisältyy lukuisia työvaiheita, jotka Jonna Örnberg dokumentoi kansainvälistä kilpailua varten.

Teksti: Hannele Häyhä
Kuvat: Hannele Häyhä ja Jonna Örnberg

Lue lisää:
Modisti Blazen Facebook-sivu, @modistiblaze
Tekstiili- ja muotialan perustutkinto, Stadin AO
Hae Stadin AO:n opiskelijaksi!

Hannele

Hannele

Kirjoittaja työskentelee asiakkuusvastaavana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Hän inspiroituu arjen tuhkimotarinoista, joita kohtaa päivittäisessä työssään: koulutus tarjoaa upeita mahdollisuuksia sekä työnantajalle että opiskelijalle.

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi